Juhlitaan elämää.

Mieliala kulkee töyssyisiä raiteita
ylös alas ylös alas.
Aina se kuitenkin jää miinukselle,
koskaan ei ole kokonaan hyvä olo.
Sukulaisilla on pyhävaatteet yllä
ja ne laulaa lauluja.
Pikkulapset varastaa kaiken
huomion vaikka varsinainen
päivänsankari on jo melkein
satavuotias.
Viritän mun huulille jäykän
hymyn ja vedän jalkaan
jämäkät saappaat.
Niissä olen pidempi kuin
suurin osa juhlaväestä.
Joku sanoo että on nähnyt
minut viimeksi vauvana,
joku kun olin 7-vuotias.
Silti ne jaksaa kohdella mua
kuin ne tuntisi mut
ja minä ne.
Se huvittaa mua.
Vieraat ihmiset puhuu
mulle kuin aikuiselle,
ensimmäistä kertaa.
Sellaisia juttuja jotka
oli lapsena aikuisten juttuja.
En tiedä johtuiko muutos mun
maagisista saappaista vai
siitä että musta on tullut aikuinen.
Niiden silmissä.

(kysykää vielä kysymyksiä)